Otsikosta päätellen en keksinyt mitään järkevää todellakaan! Kuitenkin nopeasti nyt torstain ja eilisen reeneistä. Torstaina meillä oli viikottaiset agireenit ja aiheena oli pakkovalssi. Uusi kuvio meille, mutta ollaan sitä "vahingossa" tehty pari kertaa radalla. Meillä on niin huonot tilat reenata, niin pienet, keskellä tilaa ja pintana matto. Turhaa kuitenkin valittamaan, koska päästään reenaamaan ja oppimaan uutta. Vielä kun meidän ryhmää valmentaa kaksi eri valmentajaa niin saadaan erilaista näkemystä aina joka toinen viikko.

Sitten reeniin. Teimme aluksi esteet 1-7 ja sitten koko radan! Tarkat huomasivat varmaan, että numro 8 kuuluisi olla numro 9, koska edeltävän hypyn pitäisi olla jo numro 8 (vaikeasti selitettynä)! . Siis este numro 5 on myös numero 8! Olen siis nyt hyvin laiska, koska läksytkin pitäisi kahlata jossain vaiheessa! Rata oli muuten helppo, paria kohtaa lukuunottmatta. Käytin pakkovalssia toisella hypyllä ja hienosti meni. 2. esteen jälkeinen putki meni monen monta kertaa sitten väärästä päästä, koska Z oli omaa hauskaa kiusata. Teki sen siis aivan tahallaan. Otettiin sitten oikein jämäkillä käskyillä ja sitten mentiin aivan oikein.

A-esteelle menolla itse mokailin. Koira teki hienosti, vaikka en jättänyt yhtään tilaa koiralle nousta ylös. Sitten hangattiin sitä. Tein takaaleikkauksen A edeltävää hyppyä ennen ja toisella puolella lähetin koiran eteen. Hiukka kiire tuli sitten palkata kontaktit (jotka olikin aivan mahtavat, vauhdista huolimatta!!) ja jatkaa renkaalle. Kepit oli aivan huiput ja alan jo luottamaan, että ne tehdään jo oikein. Liikaa en vielä voi edistää, koska sitten tulee koiralle liika kiire ja tulee pientä oikomista...

Eilen sitten olikin rally! Oikein yllätyin kuinka mahtavasti toimi. Seuraaminen on tiivistä. Käännöksissä vasemmalle pää tippuu hetkeksi, mutta muuten hienosti! Ennen kurssia seuraaminen onnistui ns. vauhdista ja vain pieninä pätkinä. Nyt seuraaminen on mukavan tiivistä. Rallyn jälkeen lähdettiin tunniksi lenkille ja sitten alkoi näyttelytreenit. Siellä tuli huomatuksi, että Z on alkuanut esiintymään. Herra esittelee liikkeitään aikas edellä minua ja oikein kivassa ryhdissä. Sitten kun olisi jotain aihetta lähteä nyt näyttelee niin olisi mukava. Hitaasti hyvä tulee!

(c)EssiKoskinen

Do U see my hairs?

 -Essi-